Uutisia

Brainmedia ja Markkinamoguli yhteistyöhön.

Brainmedia alkaa yhteistyöhön markkinointiviestintään erikoistuneen Markkinamogulin kanssa. Jatkossa Brainmedia voi tarjota asiakkailleen myös korkealuokkaiset palvelut markkinoinnin alalta.

Yleisiä uutisia kotisivuista

Yli 70 prosenttia suomalaisista käyttää vapaa-aikanaan internettiä kotona.

Lähes kaksi kolmasosaa internetiä joskus käyttäneistä oli hakenut tietoa kunnan tai valtion palveluista netin kautta. Heistä 70 prosenttia sai tarvitsemansa tiedon kokonaan netin kautta ja noin neljännes hoiti asiaa netin kautta. Asioita netin kautta hoitaneista noin puolesta miljoonasta suomalaisesta kaksi kolmasosaa sai hoidettua asian kokonaan internetin välityksellä.

Artikkeli: Suomalaiset luottavat verkkoasiointiin

60 prosenttia suomalaisista käyttää lomamatkansa
valinnassa matkaesitettä ja nettiä rinnakkain.

Finnmatkojen viime keväänä teettämän tutkimuksen mukaan matkaesitteen rooli asiakkaiden ostokäyttäytymisessä on internetin myötä muuttunut. Esitettä luetaan aikakauslehden tapaan. Internetistä haetaan lisätietoja ja kuvia hotellista, jonka jälkeen matka varataan kasvavassa määrin netistä.

Tällä hetkellä 60 prosenttia suomalaisista käyttää lomamatkansa valinnassa matkaesitettä ja nettiä rinnakkain. Joka kolmas Finnmatkojen asiakas varaa matkansa netistä.

Lue matkalehden artikkeli.

Suomessa lähes joka toinen verkko-ostaja on nainen

Viimeisen vuoden aikana neljännesmiljoona suomalaista teki ensimmäisen ostoksensa internetissä, kertoo juuri ilmestynyt Web Commerce -raportti. Verkko-ostajista naisten osuus on noussut 46 prosenttiin.

Naisten myötä vaatteista on tullut kuluttajien verkkokaupan toiseksi ostetuin tuoteryhmä, eli se on noussut äänitteiden ohi. Eniten ostetaan yhä kirjoja.

Lue koko artikkeli: verkko-ostajien määrä kasvaa

Online-kauppa rikkoo ennätyksiä.

Iso-Britannian online-kauppojen kävijämäärät joulukuussa 2004 olivat 23 prosenttia suuremmat kuin vuotta aiemmin.

Verkkokauppojen myynti rikkoo ennätyksiä